Vähän tuppaa laahaamaan jäljessä tämä hääpäivän purkaminen tänne. Edelleen tuo kaunis päivä on mielessä jollain tapaa päivittäin, vaikka siitä on tullut kuluneeksi jo kolmisen viikkoa. Polttareista kertova tekstinpätkäkin on vielä puolitiessään, mutta pikkuhiljaa hei. Iskä aina sanoo, ettei pidä hoppuilla!
Meillä oli vihkiminen Oulunkylän vanhassa kirkossa jo klo 13, elokuun lämpimänä lauantaina. Hieman oli lisäjännitysmomenttia tässäkin hommassa papin puolelta, hän kun unohti aikaisemmin samaisella viikolla saapua kirkkoharjoituksiin. Varmistin hurjan monta kertaa tämän episodin jälkeen, että vihkimistä varten hänen kalenteriinsa kirjoitettu päivä, paikka ja kellonaika olivat prikulleen oikein. No pappi oli onneksi paikalla, niin oli mieskin, ja kaikki muutkin rakkaat.
Kirjoitinkin jo aikaisemmin, että jännitys oli jotain aivan ennen kokematonta. Sain loistavan vinkin ajatella lauantaimakkaraa alttarille kävellessä, mutta se unohtui ihan totaalisesti, kun joku epämääräinen roska meni silmään. Tosi kauniita kuvia, kun morsian pidättelee itkua naama mutrulla! Eipä ainakaan tunnetta puutu niistä kuvista.
Yllätyin, miten kauniisti pappi puhui meistä; hän oli selvästi kuunnellut, mitä toisistamme kerroimme ja siksi vihkiminen tuntui tosi henkilökohtaiselta ja lämpimältä. Koko vihkiminen sujahti ohi yllättävän nopeasti, ja sen kruunasi kaverin esittämä kitaralla säestetty lauluesitys. Niin kaunista!
Olen toisinaan kävelevä katastrofi ja jännitinkin kamalasti alttarille polvistumista, varsinkin kun polttareissa paukahtanut reisilihas päätti alkaa taas kiukuttelemaan häiden aattona. Jännitys varmaan lamaannutti senkin lihaksen, koska unohdin koko jutun, vaikka polvistuttiin ainakin kolme kertaa. Toinen vaaranpaikka oli autossa, kun odotin vieraiden menemistä sisälle kirkkoon. Unohdin tietysti turvavyön kiinni (turvallisuus ennen kaikkea!) ja oli kyllä niin lähellä, etten jäänyt sen kanssa puristuksiin, kun innoissani yritin nousta ylös. Että sillä lailla.
Kirkon pihalla saatoin kuulla supinaa DJ:n ja ylipäätänsä musiikin puuttumisesta illaksi, mutta sekin homma hoidettiin tyylikkäästi stressaamatta tuoretta vaimoa, ja kuohuviinikin puuttui hääautosta.
Olin äärimmäisen onnellinen.
(Kuvaaja Juha Kurri)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti