perjantai 27. tammikuuta 2017

2017

Moikku!

Mä olen palannut juuri "kesälomalta" kotiin kolmen viikon Thaimaan reissun jälkeen. Vuosi 2017 ei siis alkanut mitenkään hullummin, ainakaan matkailun osalta. Maaliskuussa on tiedossa Köpiksen reissu, jossa erikoista on mahdollisesti se, että villakoira lähtee matkustamoon mukaan! Huhtikuussa yksi matkahaaveistani toteutuu, kun lähdetään siskon kanssa valloittamaan Hollantia (Annina & tietty Primark!) ja tietysti mennään katsomaan Keukenhofin tulppaanipellot, joista on täällä haaveiltu ties kuinka kauan. Olisin kovasti halunnut taas tehdä visiitin myös Espanjaan äidin luokse, mutta aika taitaa kevään osalta loppua kesken, kunnes äiti jo palaileekin Suomeen. Santorini, erityisesti Oian kylä, voisi mahdollisesti olla kesän lomakohde. Hyvä vuosi
tulossa!

kuva täältä


Tämäpä onkin myös häävuosi, kun yksi ystävistäni menee kesäkuussa naimisiin. Sain kunnian toimia kaason pestissä, joten häähulluutta on taas ilmassa, jee! Polttarivinkkejä voisin mahdollisesti vähän jakaa, kun oma polttaritarinani jäikin kuin jäikin julkaisematta! Nyt kun konkreettisesti näkee polttareiden suunnittelua tästä eturivistä, niin olen kyllä ikuisesti kiitollinen tytöille mun polttareista, jotka olivat yksi elämäni parhaista viikonlopuista.

Tämä vuosi on myös pyöreiden numeroiden vuosi! Tänä vuonna ollaan oltu kymmenen vuotta yhdessä, ja itse täytän toukokuussa pyöreitä. Hurjaa!

Thaimaan reissusta olisi erittäin kiva vähän kertoilla, mutta kamera oli repussa visusti koko reissun sateiden takia. Jos vaan kännykän kuvat näyttää siedettäviltä läppärin näytöllä, niin juttua siitä ehdottomasti tulossa! Lisäksi uusi koti (uusi ja uusi, kohta puoli vuotta asuttu!) vaatii ehkä jonkunlaisen esittelyn.

Olipas kiva kirjoittaa, vähän onkin jo ikävä tänne!

Minkku

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Uuden pikkuvessan sisustuksen suunnittelua

Moi!

Nyt kun uusi koti on tiedossa, alkoi tietysti armoton etäsisustaminen. Asunto on kahdessa kerroksessa, ja yläkerran  huonekaluja ollaan sommiteltu mielessä ja paperilla tiuhaan tahtiin.

Yläkerran pikkuvessan ilme on aikalailla selvä, ja värit siellä tulevat ainakin näin alkuun tekstiilien yms. osalta olemaan beige, valkoinen ja sininen. Seinät ovat valkoista laattaa, ja lattian laatoituksesta tulee harmaa. Pikkuvessa on nimensä veroinen, eikä sinne kamalasti mahdu mitään ylimääräistä vessanpöntön, lavuaarin ja suihkun lisäksi. Lavuaari uusitaan varmaankin jossain vaiheessa, nyt se on sellainen ihan perinteinen, eikä se tässä vaiheessa ole uusittavien kohteiden listan kärjessä.
kuva täältä
Edellinen asukas on liimannut lavuaarin yläpuolelle aika mielenkiintoisia kukkatarroja laattoihin, ja näin ollen hätäpäissäni tilasin kaakelitarrat Ruotsista, jos kukkaversiot eivät lähde nätisti irti. Kaakelitarrat muutenkin on aika kiva keksintö! Timanttitarrat sopivat ihan täydellisesti vessan suunniteltuun värimaailmaan.

kuva täältä
Lisäksi Vallilan veneranta-suihkuverho toistuu kauniisti sinisen sävyissä, ja tuo vähän merihenkistä fiilistä. Beige pyykkikori ja paperipussi vessapaperin säilytykseen viimeistelevät pikkuveskin ilmeen.

kuv täältä


kuva täältä
Vessan maton ajattelin vielä lähipäivinä virkata sinisestä trikookuteesta, sitten onkin kaikki tarvittava kasassa odottamassa muuttoa pikkuvessan osalta. Onneksi aina voi etukäteen jo suunnitella, vaikkakaan en ehkä malttaisi odottaa, miltä vessa näyttää valmiina!

Minkku

perjantai 27. toukokuuta 2016

Koti, se paras paikka

Moi!

Siis vihdoinkin ja pitkällisen pohdinnan siivittämänä ollaan muuttamassa elokuussa uuteen kotiin! Olo on kovin huojentunut, vaikkakin olen myös vähän kauhuissani. Uskon jälkimmäisen johtuvan ehkä siitä, että kiintymykseni tähän nykyiseen kotiimme on suuri, vaikka asuinalue on hirveä ja asunto itsessään ei loppupeleissä ole kovin käytännöllinen. Vaikka tiesin kyllä, kun tähän kolme ja puoli vuotta sitten muutettiin, ettei tämä ole meidän koti ehkä kuin vain muutaman vuoden. Silti olen viihtynyt tässä asunnossa loppupeleissä paremmin, kuin missään muualla aikaisemmin.


Jaksan ihmetellä ihmisiä, joille muutto on vain muutto. Asunto vain asunto. Sellainen 'koti se vaan on'-asenne. Tähän ilmiöön viime aikoina törmänneenä voin sanoa, että itselleni tämä on hurjan suuri muutos. Koti on aina ollut itselleni se paikka, vähän kuin turvapaikka maailmalta, josta pidetään huolta ja sisustetaan viihtyisäksi ja omaa silmää miellyttäväksi, jossa voi totaalisesti olla oma itsensä. Tavallaan siis hullunkurista julkaista kuvia omasta kodistaan ja kirjoittaa elämästä seinien sisäpuolelta julkisesti, mutta ehkäpä ymmärrätte pointtini.




Lähes kymmenen vuoden parisuhteen aikana ovat eri osoitteissa asutut vuodet kuvastaneet kaikki erilailla jonkunlaista aikakautta. Aikuismaisempaan suuntaan ollaan koko ajan (onneksi) menty, mutta lisäksi mitä vahvemmaksi parisuhde on tullut, sen rinnalla myös kodin olemuksen merkitys ja henki on tavallaan kasvanut.

Nyt jännittää ehkä sitten juuri se, lunastaako uusi koti paikkansa samalla tavalla, kuin tämä nykyinen. Se jää nähtäväksi. Kodin saa kyllä näyttämään kodilta, mutta on eri asia, tuntuuko se siltä.

Ollaan käyty kurkkimassa tulevaa asuntoa nyt kaksi kertaa. Vahva on usko, että rumasta ankanpoikasesta kuoriutuu vielä kaunis joutsen.

Instagramissa minkkua seurailevat saattoivat nähdä vilauksen uuden kodin etuovesta.

IIK.

Superia viikonloppua <3


Minkku

tiistai 17. toukokuuta 2016

Kesän reissua odotellessa

Moikka!

Ihanaa, kun on ainakin melkein jo kesä! Ja mikä parasta, kesäloman suunnittelu on aloitettu, ja matkakin varattu. Alkuperäinen matkakohde kesäksi oli Kroatia ja mahdollinen saarihyppely, mutta oltiin himppasen liian myöhään liikkeellä varausten suhteen, eikä jäljellä ollut mitään sopivaa järkevään hintaan. Kroatia täytyy joskus kokea, mutta tänä kesänä suunnataan Kreikkaan ja Samokselle Pythagorioniin.



Olen kuullut, että paikkana Samos on oikein viehättävä. Aloitin saaren tutkailun jo Suomesta käsin, ja kaiken maailman nettisivut Samosta koskien on jo varmaankin koluttu muutamaan otteeseen. Turkin Kusadasiin tehdään ainakin päivän shoppailureissu, se kun on muutaman tunnin laivamatkan päässä. Olisin samaisella reissulla kovasti halunnut nähdä Santorinin, mutta toistaiseksi en ole onnistunut löytämään ainakaan suoraa laivayhteyttä sinne Samokselta. Täytyy varmaan kysellä vielä paikanpäällä, onko sellainen mahdollista, koska Santorini on omalla 'pakkojoskuspäästä'-TOP 10 listallani!

Samos tunnetaan mm. viineistään, ja niiden ystävänä on löydettävä tietysti viinitila, johon pääsisi tutustumaan. Tästäkin aiheesta oli jotenkin mahdoton löytää mitään informaatiota, tai sitten etsin tietoa ihan vääristä paikoista. Joka tapauksessa matkan tarkoitus on totaalinen rentoutuminen parhaassa seurassa ja minireissut myöskin saaren sisällä kuuluvat olennaisesti lomaohjelmistoon. Aiotaan kyllä nauttia tästä lomasta ihan täysillä! Kevät on ainakin omalta osaltani ollut niin kiireinen, että maisemanvaihdos tulee todellakin tarpeeseen ja salaa lasken jo jäljellä olevia työpäiviä. :D



Onko kukaan käynyt Samoksella ja onko hyviä vinkkejä saarta koskien?

Minkku

Kuvat pinterest.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevätparveke

Moikka!

Jotenkin äärimmäisen pitkältä ja kylmältä tuntuneen talven jälkeen kaipaan kesää ihan kamalasti. Niinpä keväisistä ilmoista innostuneena aloitin tänä vuonna laittamaan puutarhajuttuja parvekkeelle ajoissa, ja harmi, ettei ole lämpimämpää vielä, koska voisin hengailla siellä jo nyt vaikka miten paljon. Ruukkupuutarhassa on se hyvä puoli, että todella kylmän yön koittaessa kasvit on helppo nostaa nopeasti sisään, vaikkakin orvokit ja narsissit kestävät pakkasta jonkun verran kylmään totuttamisen jälkeen, sama juttu suloisella sinikukkaisella lemmikillä. Ihan kuin parvekkeella olisi lupaus alkavasta kesästä! Innostuinpa ostamaan sitruunamelissan ja timjaminkin, minttu täytyy vielä ostaa niille kaveriksi. Ja tietysti kesäkukkia tässä kuukauden sisään, kunhan ne vain tulevat myyntiin.


 Joka kevät parvekkeen suunnittelu on alkanut samalla kaavalla, nimittäin päättämällä kukkien värit ja värimaailma, mutta nyt meinasin ihan reteästi mennä huolettomalla linjalla ilman mitään värikoodeja. Fiiliksen mukaan siis, lopputulos voi olla tällä kaavalla varsin mielenkiintoinen!


 Vähän haikailin myös uusia kalusteita, kun totaalikyllästyminen iski ruskeisiin polyrottinkituoleihin. Haluaisin tilalle jotkut vähän kevyemmät ulkonäöltään, ja kieltämättä ruskea värikin tympii. Koitan nyt kumminkin sinnitellä niiden kanssa vaikka vielä tämän kesän, ja keskittyä luomaan viihtyisyyttä tekstiileillä kasvien lisäksi. Mistä päästäänkin kauan himoitsemaani mustavalkoiseen kuviolliseen mattoon, joka toi ripauksen raikkautta muuten niin ruskeaan ruskeaan värimaailmaan. Matto peittää myös kätevästi maalausjäljet puisista laatoista, joku kun siellä on suhutellut spraymaalin kanssa menemään ihan vain muutamat kerrat! Lisäksi se on konepestävä, mikä on pelkkää plussaa, koska parvekelaseja ei ole laisinkaan, ja niiden asennuttaminen näin omituisen muotoiselle parvekkeelle maksaisi maltaita.


 Tarkkasilmäisimmät saattoivat bongata myös parvekkeelta tuota edellisen tekstin valuverkkoa; nauroinkin, kuinka oli pakko ostaa varuilta kolme kappaletta, jos ne vaikka sattuisivat yhtäkkiä loppumaan maailmasta! :D Joten verkko numero kaksi sai paikkansa parvekkeelta, sitä en edes maalannut, vaan se saa ruostua siellä lisää ihan kaikessa rauhassa. Pitäkää joku sitten väliintulo, jos niitä verkkoja on kohta ihan joka huoneessa...



 Onko muita varaslähdön kesään ottaneita? Viikonloppuna inspiraatiota ja tämän kevään tuulia voi ainakin käydä nuuhkimassa Helsingin messukeskuksessa Kevätmessuilla 2016, sinne ainakin itse olen suuntaamassa! Järkevintä olisi varmaan jättää lompakko kotiin...

 Ihanaa loppuviikkoa ja lämpöisiä päiviä,

Minkku




tiistai 5. huhtikuuta 2016

DIY sisustusristikko valuverkosta

Moi!

Kevätfiiliksissä kodin projektit ja sisustus ovat pyörineet taas urakalla mielessä, ja pakko teille vilauttaa eilistä aikaansaannostani. Sunnuntaina jostain putkahti taas mieleeni valuverkko sisustuksessa, ja kun lähdin äidin kanssa muutenkin kaupoille, oli suunnitelma aika selvä.



Aikaisemmin verkon tilalla seinällä oli kapea tauluhylly, ja sen paikalle olenkin kaavaillut ties minkälaista kollaasia ja julisterypästä, mutta mikään ei ole ollut loppupeleissä hyvä ratkaisu. Mustaksi spraymaalattu verkko istuu tuohon paikkaan, kuin nakutettu, ja mikä piristävintä, klipsuilla voi helposti vaihtaa kuvia ja julisteita,  jos sisältö kyllästyttää. Hyvä vaihtoehto tällaiselle tuuliviirille! Vähän se kaipaa vielä ehkä vasarointia, jotta suoristuisi paremmin, mutta siellä se nyt kuitenkin killuu ja olen tyytyväinen.



Tämä on myös tosi edullinen tee se itse- projekti. Tarvikkeisiin meni alle 10 euroa!

Tarvitset:
- valuverkkoa (omani on 80 x 120cm)
-spraymaalia
-ruuvit seinään kiinnittämiseen
-klipsuja / pyykkipoikia
-kuvia, julisteita yms.
-ripauksen kärsivällisyyttä, kun maalattu verkko kuivuu



Miellyttääkö silmääsi, vai onko liian karu?

PSST. Tämä idea soveltuu myös häihin, juhlapaikalle onnittelukorteille pienten maalattujen pyykkipoikien kanssa. Harmi, että omat häät meni jo, tätä oltaisiin kyllä käytetty :D

Minkku

torstai 25. helmikuuta 2016

Keväiset terkut

Moikka!

Meillä on vihdoin valmis (ainakin olevinaan) olohuone ja ruokailutila. Vaikkakin puuttuu vielä pöydän päältä tabletit ja tuoleista pehmusteet, mutta ne nyt on pikkujuttuja siihen verrattuna, että uusi pöytäryhmä on kotona ja melkein kasattuna. Yhdestä tuolista puuttui tietysti kriittisestä kohdasta palikka, ja ei voi kuin kiittää Maskua hyvästä asiakaspalvelusta, sillä eilen postimies kantoi kokonaan uuden tuolin koti-ovelle, kahdella puuttuneella osalla varustettuna. Nyt saatiin yksi ylimääräinen tuoli hyvityksenä, eli kerrankin jotain meni lopulta putkeen tässäkin huushollissa.

Asuntojahti on käynyt kuumana. Läpimurtoa sen suhteen ei todellakaan ole vielä tapahtunut, ja sekös jos harmittaakin. Vaikka olen yrittänyt pysyä neutraalina ennen näyttöjä, on silti jostain hiipinyt mieleeni, josko tämä olisi nyt se. Ja sitten tullaan ryminällä todellisuuteen. Yritän järkeillä itselleni, että kyllä se sieltä vielä eteen tupsahtaa, ihan varmasti. Mutta milloin, se onkin toinen juttu...



Ainakin nyt on kesäksi projektia, sillä uutta työpaikkaa ei tulla hetkeen tarvitsemaan. Olin aika ällikällä lyöty saatuani ylennyksen, ja vielä sopivasti tähän väliin, kun haikailin uusia tuulia. Tämä oli juuri sitä, mitä nyt tarvitsin työjuttujen puolella.

Mitäs muiden alkavaan kevääseen kuuluu?

Joka tapauksessa lähiaikoina on tulossa kuvapläjäys olkkari-ruokailutilayhdistelmästä!

Kivaa loppuviikkoa,

Minkku