keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Tasan kuukausi!

Moi,

siis ei herranjestas. Kuukausi. Yksi vaivainen kuukausi.

Sitten on häät.

Ja miltä se himputin tehtävälista näyttää? Tai askartelulista? Tai ostoslista?

Aloitetaan viimeisimmästä. Shoppailtavaa löytyy hyvin vähän. Kaikki on sellaisia pikkujuttuja, joita on tylsä ostella. Vaikka nyt esimerkiksi spraymaali. Tai ne polttariviestin tulitikut. Tai kenkälankki. Siimaa. Silitysrauta. Hohhoijaa.

Askartelut on tosi hyvässä jamassa, mutta sitähän ei itselleen voi myöntää tietenkään. Yritän vältellä myös inspiraation lähteitä henkeen ja vereen, etten saa uusia päähänpistoja koristeluiden tai ainakaan teemavärien suhteen. Haha, siinähän sitä oltaisiinkin. Listalla on ne hommat, ne pahimmat tai tylsimmät. Kauheasti maalattavaa ainakin. Ja loput liitutaulutkin pitäisi kirjoitella ja tehdä huimat kaksi paikkakorttia lisää. Paperilla lista on kokoa A5, vaikka oikeasti on vain pari juttua tekemättä. Niinpä niin, ei paha yhtään, kunhan nyt menee ensin kauppaan ja ostaa lisää sitä spraymaalia, vai mitä?

Entäs sitten se tehtävälista?

♡ Soita kanttorille.
♡ Palaveri päivänkulusta/vastuualueista kaasojen ja bestmanin kanssa.
♡ Vietä polttarit. (Muista kypärä!)
♡ Ilmoita pitopalvelulle vierasmäärä.
♡ Ilmoita juhlapaikalle tarvittavat vuokratavarat ja astiat.
♡ Hiusten värjäys.
♡ Sormuksien kaiverrukset.
♤ Maksa laskut.
♡ Valitse ja osta boolit cocktailtunnille.
♡ Selvitä siivoustiimin kokoonpano. (Lahjo/kiristä)
♡ Harjoittele häätanssia.
♡ Aikatauluta päivä ja käytännön jutut.
♡ Tee koristelusuunnitelma.
♡ Biisilistaa DJ:lle.
♡ Viimeistele kiitoslahjat.
♡ Ratkaise puudelin hoitopaikkaongelma.
♡ Sommittele koeversio herkkubuffetista.
♡ Jätä väliin läskipäivät*
♡ Testaa hääpukua korujen, kenkien ja laukun kanssa.
♡ Lopeta tehtävien keksiminen.

*Läskipäivä. Yksi päivä viikosta, jolloin saa syödä ihan mitä vaan. Yleensä sunnuntai.


Koska listat on niin mun juttu ja näköjään jonkin sortin pakkomielle, olen tietysti tehnyt ihkaoman listan hääviikolle. Sen te näette myöhemmin!

Ja hei tykkään lukea myös muiden hääaiheisia to do-listoja! Ihan kuin omissa ei olisi tarpeeksi :D Että saa vinkata.

Minkku


2 kommenttia:

  1. Mua alkoi ahdistaa ton sun listan myötä :DD Teit meinaan hiton selväksi, että meilläkin on vielä tuhat ja yksi asiaa tekemättä, vaikka askartelut ym. on hoidettu.

    Palasin tosiaan töihin ja näin 9 tuntia yövuoron jälkeen nukkuneen päähän ei mahdu, että miten mulla muka riittää vuorokaudessa tunteja! D: Voiskohan töistä ottaa jotain hääjärjestelyvapaata? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha sori, ei ollut tarkoitus aiheuttaa paniikkia ::D Siis joo, mä oon kanssa miettinyt, miten paljon vapaa-aikaa onkin sitten häiden jälkeen! Toisaalta tykkään, että on aina joku isompi tai pienempi projekti, mutta rajansa kaikella :D

      Eilen askarreltiin tyttöjen kanssa reilut viisi tuntia, ja vielä jäi pari pikkujuttua tekemättä. Onneksi teillä on se puoli hoidossa, se tuntuu ainakin meillä vievän eniten tunteja.

      Töistä hääjärjestelyvapaa ois kyllä niin tarpeeseen! Tosiaan mulla alkaa loma vasta viikkoa ennen häitä, että sinne ei kyllä kauheesti enää hommia viitsisi pantata :D

      Poista