tiistai 22. syyskuuta 2015

I ♡ Aruba

Moi!

Aruba oli juuri sitä, mitä kuvitella saattoi. Liidunvalkeita rantoja, karibialaista tunnelmaa ja lämpöä. Tällä trooppisella saarella vietimme kuusi yötä Eagle Beachilla, ja vaikka Curacao oli vain puolen tunnin lentomatkan päässä Arubasta, olivat saaret hyvinkin erilaisia keskenään.

Ruoka oli myös täällä älyttömän hyvää, vaikkakin Curacao taisi viedä voiton tässä asiassa. Hintataso oli myös vielä hiukan korkeampi Aruballa. Valuutta on Aruban floriini, ja muistan lukeneeni, ettei sitä saa viedä ollenkaan pois maasta. Helpompi oli täälläkin käyttää jenkkidollareita (USD) kaikkialla muualla, paitsi hotellilla, joka on käteisvapaa.


Meidän hotelli Aruballa oli Bucuti & Tara Beach Resort. Tämä hotelli pitää ensimmäistä sijaa Aruban Palm- ja Eagle Beachin hotelleista ja rantakin on rankattu kymmenen parhaan joukkoon koko maailmassa. Ehkä juuri tästä syystä tupakointi oli kielletty hotellin alueella lähes kokonaan (mm. rannalla ja omalla parvekkeella), ja jos tupruttelit jossain muualla, kuin ulkona kahdella sallitulla neliömetrillä, sakkoa saattoi pamahtaa käteen 250 USD. Hotellilta löytyi myöskin 24/7 kuntosali ja turvallisuuskin tuntui olevan huipputasoa. Meidän makuun hotellin alue olikin lopulta vähän liiankin fiini, mutta viihdyttiin silti tosi hyvin.


Pääkaupunki Oranjestad valloitti hyväntuulisuudellaan, ja shoppailutarjonta oli keskitasoa. Siisti ostoskeskus Renaissance Mall sijaitsee ihan keskustassa, ja sieltä löytyy mm. Michael Korsin, Cuccin ja Pradan liikkeet. Sivukaduilta löytyy ainakin Mango, ja paljon paikallisten suosimia vaatekauppoja, joissa oli aika hyvät valikoimat.


Iltahuvit löytyvät Palm Beachin puolelta, suurista klubeista musapubeihin. Täällä käytiin muutamana iltana juhlistamassa lomaa, kerran kahdestaan ja toisella kertaa saksalaisvahvistuksella. Casino käytiin myös testaamassa (=häviämässä), ja kokemuksena jokaisen menetetyn dollarin arvoinen!

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut häämatka! Meillä oli tosi hauskaa ja viihdyttiin molemmilla saarilla älyttömän hyvin. Oli ihana päästä rentoutumaan rantalomakohteeseen melkeinpä heti häiden jälkeen, vaikkakin oli myös hyvä päätös toipua kotona muutama päivä häähumusta ennen matkalle lähtöä. Seitsemän tunnin aikaero tuntui varsinkin kotiin päin tultaessa, mutta kaikki jetlagit ja rankat matkustamiset olivat todellakin tämän reissun arvoisia!

Monet ovat kysyneet, kumpi paikka oli enemmän mieleen. Ollaankin tultu siihen lopputulokseen, ettei näitä oikein voi verrata keskenään, niin erilaisia saaret ovat. Eli voisi vaikka sitten sanoa tasapeliksi!

Minkku


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti